You cannot buy happiness, but you can buy food

Kuolen ranskalaisten keittopatojen ääreen, jos en ylipainoon niin sitten tukehdun kuolaani. Ahahah hilpee aloitus.

Sunnuntaina päivällä meidät oltiin kutsuttu syömään hostäidin ystävän Françoisen kotiin. Ruoka oli Bretagnelainen erikoisuus, les galettes bretonnes. Ne on Ranskassa muuallakin syötäviä lettuja, crêpes, mutta ne vaan tehdään tummemmista erikoisjauhoista, tai ainakin niin ymmärsin. Anyway, hyviä oli ainakin! Lettuihin laitettiin sisälle oman maun mukaan kinkkua, kananmunaa, sardiinitahnaa, pekonia ja tottakai juustoa.

Lounaaseen kuului (tietysti) jälkiruoka, vaaleasta lettutaikinasta tehtyjä lettuja, joissa oli karamellitahnaa/siirappia/mitälie sisässä. Halleluuuuuuja ne vasta oli hyviä, en ees muista kuinka monta söin.

Tänään oltiin sitten hostäidin kanssa shoppailemassa paikallisessa supermarketissa. Se oli aika samanlainen kuin joku perus sittari tai Prisma Suomessa, siellä vaan oli kaksi kertaa enemmän ruokaa ja vähemmän muuta tavaraa. Liha-, kala- ja juustotiskit oli todella runsaat, Ranskassa kun ollaan.

Nutellaa ja suklaata ainakin löytyy... :D

Koska ranskalainen keittiö on mitä on, oon päättänyt ottaa itselleni yksinkertaisen säännön täksi vuodeksi: if you want it, eat it. Turha murehtia vaihtarikiloista ja laskea kaloreita. Mieluummin syön täällä hyvin ja urheilen vähän enemmän, jos pari kiloa tarttuu matkaan niin laihdutan sitten kun pääsen takaisin kotiin.