"Le sport - j'aime bien!"

Nyt on tullut täyteen kaksi tosi urheilupitoista päivää! Eilen oltiin hostäidin vapaapäivän kunniaksi vaeltamassa järven toisella puolella Bourdeaussa. Äidin ja Cécén lisäksi retkiseuraan kuului Cécén paras ystävä Constance.

Jos oon oikein ymmärtänyt, niin täällä on tosi paljon vaellusmahdollisuuksia. "Oikeat vaellusreitit" on korkeammalla vuorilla, tää missä me oltiin oli lyhyempi ja ei niin kaukana, mutta mun mielestä ainakin tosi kiva. Plussana se, ettei tuolla ollut melkein ollenkaan muita ihmisiä.

Käveltiin ensin joku vähän päälle kaks tuntia vaellusapolkua, sitten pysähdyttiin ja syötiin eväät. Lounastauon jälkeen käännyttiin takaisin ja tallustettiin sama matka toiseen suuntaan. Maisemat oli älyttömän kauniit! Sen takia tungin tähänkin mahdollisimman paljon kuvia, haha.

Ei siitä reissusta sitten muuta, aika meni yllättävän nopeesti ja illalla nukutti hyvin, menin jo ennen kymmentä iltapesulle :D

pakollinen ah niin ehana vaeltajakuva

En tiiä huomaako sitä tästä kuvasta mut jotkut kohdat oli tosi jyrkkiä! eikä siellä ollu mitään aitoja tai verkkoja, mut ei kai sinne paljo ihmisiä tipahtele

les filleeees

Tänään oltiin sitten taas tällä puolella järveä. Tai itseasiassa järvessä. Lähdettiin Cécén kanssa pyöräileen järvelle kahden aikaan, tarkoituksena oli päästä purjehtimaan. Mun hostperhe on jotenki Lac du Bourgetin sisäpiiriä, äiti on töissä purjehdusklubilla ja koko perhe viettää paljon aikaa siellä auttelemassa ja pyörimässä. Koska kaikki tuntee kaikki, saan kokeilla vesiurheilulajeja ilmaiseksi Cécén opastuksella. Tää on tosi hyvä sattuma mulle, koska en oo ikinä harrastanu minkäänlaista vesiurheilua mut oon aina halunnu!

Oltiin jo toissa päivänä, en muista mikä sen nimi on, mutta silleen että seistään surffilaudalta näyttävän laudan päällä ja melotaan melalla keskelle järveä ja sit siitä voi hyppiä uimaan. Se oli tosi kivaa, mut siitä ei valitettavasti oo kuvia. Tämä kyseinen vesiaktiviteetti oli näköjään vaikeustasoa 1, tänään mentiin tasolle kaksi, windsurfingiin.

Se oli sitten oikeesti tosi paljon hankalampaa! Aluks en meinannut saada purjetta ylös, sitten kun sain niin meinasin heti kaatua toiseen suuntaan. No pääsin mä sillä jonkun matkaa pystyssä eteenpäin, mutta kääntyminen oli yli mun käsityskapasiteetin. Nähtävästi taso 1 on mulle tarpeeksi... Yritin monta kertaa ja tulin yhtä monta kertaa komeesti alas laudalta. Käänsin laudan sitten tyynesti vedessä ja kiipesin takaisin. Vaikka se oli vaikeeta niin se oli kans tosi hauskaa!

True story.

Lainelautailun (eiks se oo windsurfing suomeks?) jälkeen pyöräiltiin toiseen paikkaan missä CC harrastaa wakeboardingia. Pääsin veneen kyytiin kuvaajaks, kun Cécé meni ja lopulta vieläpä itsekin suksien päälle. Voin ylpeänä kertoa että vesihiihto sujui paremmin kun windsurf :D.

CC

ensikertalainen vauhdissa

Illalla lähdettiin vielä syömään ravintolaan, joka sijaitsi järven rannalla. Näkymät oli kauniit ja ruoka hyvää, ihana lopetus päivälle! :)

Personne n'a dit que c'était facile

Vaikka täällä on ollu tosi kivaa ja ihmiset on ystävällisiä, en oo silti päässy välttyyn ulkopuolisuuden tunteelta. Mikään ei oo turhauttavampaa kun se, kun haluisit sanoa jotain, mutta et vaan pysty koska et tiedä miten se sanotaan. 

Haluaisin oikeesti puhua ja keskustella paljon enemmän, mutta se on vaan niin vaikeeta! Perjaatteessa osaisinki sanoa enemmän kun mitä sanon. Mutta vaikka yritän kuinka henkisesti valmistautua ja valmistella erilaisia vastausmahdollisuuksia ja lauseita valmiiks päässäni, kysymykset osaa aina tulla jotenkin yllättäin ja vastaan vaan "oui" tai "non" tai jotain sinne päin. Se johtuu osaltaan myös alitajuntaisesta jännityksestä kun ympärillä on vieraita ihmisiä ja vieraat paikat.

Sanoin jo lentokentällä hostperheelleni, että haluan puhua pelkästään ranskaa. Enkä halua edelleenkään puhua englantia. Joo, englannilla aloitus ois helpompaa, mutta mun ranska ei etene mihinkään jos en puhu sitä, ja haluan päästä alkukankeuden yli mahdollisimman nopeasti. Englanti on tosin hyödyllinen joitain yksittäisiä sanoja kääntäessä. Tätä mun no-english-projektia edesauttaa myös tosi paljon se, että mun perhe ei puhu hirveen hyvää englantia, jonkun verran kyllä mutta ei sujuvasti. Joten jee kaikki on tyytyväisiä :D

Oman perheen, ja varsinkin hostäidin, kanssa oon pikkuhiljaa saanu enemmän keskustelua aikaseks. Nykyään saan helpommin "oui":n tai "non":n jälkeen lisättyä jotain juttua. Oon oppinu kans sanomaan asioita, vaikka en tasan tarkkaan tietäiskään miten ne sanotaan. Alussa en uskaltanut edes yrittää, olin vaan niin huojentunut siitä että olin ymmärtänyt edellisen kysymyksen ja pysyin hiljaa. Kotona saan koko ajan paremmin juttua irti itsestäni(oli ihan hirveetä kun ei osannut/pystynyt ees vitsailla), mutta muualla oon aikamoinen hiirulainen edelleen. Hymyilen vaan kunnes joku katsoo mua kysyvästi ja tajuan että ne kysy multa jotain minuutti sitten :D

Mutta tää kaikki kuuluu alkuun, uskon ja toivon että en oo ainoa tällästen fiilisten kanssa painiva. Oon kuitenkin ollu täällä vasta alle viikon. On lohduttavaa huomata että oon oppinu ihan huikeesti jo tässä ajassa, joka päivä ymmärrän ja puhun vähän enemmän. Haluisin vaan tän hankalan osuuden mahdollisimman nopeesti ohi, että pääsis kunnolla kiinni arkeen ja elämään! 

Tällä kieliongelmalla ei oo mitään tekemistä koti-ikävän kanssa! En missään nimessä lähtis takasin Suomeen, tänne on tultu ja täällähän pysytään. Mua ei saa kulumallakaan pois ennen kun puhun sujuvaa ranskaa :D Tää vuosi on ollut mun unelma tosi pitkään ja tiesin jo ennen kauan ennen lähtöä ettei alku ole helppo. Kaikki on omasta asenteesta kiinni, kyllä mäkin sen ranskan vielä opin. Pitää vaan puhua ja puhua ja puhua ja oppia omista virheistään.

Kuvat: 9gag.com, We heart it

You cannot buy happiness, but you can buy food

Kuolen ranskalaisten keittopatojen ääreen, jos en ylipainoon niin sitten tukehdun kuolaani. Ahahah hilpee aloitus.

Sunnuntaina päivällä meidät oltiin kutsuttu syömään hostäidin ystävän Françoisen kotiin. Ruoka oli Bretagnelainen erikoisuus, les galettes bretonnes. Ne on Ranskassa muuallakin syötäviä lettuja, crêpes, mutta ne vaan tehdään tummemmista erikoisjauhoista, tai ainakin niin ymmärsin. Anyway, hyviä oli ainakin! Lettuihin laitettiin sisälle oman maun mukaan kinkkua, kananmunaa, sardiinitahnaa, pekonia ja tottakai juustoa.

Lounaaseen kuului (tietysti) jälkiruoka, vaaleasta lettutaikinasta tehtyjä lettuja, joissa oli karamellitahnaa/siirappia/mitälie sisässä. Halleluuuuuuja ne vasta oli hyviä, en ees muista kuinka monta söin.

Tänään oltiin sitten hostäidin kanssa shoppailemassa paikallisessa supermarketissa. Se oli aika samanlainen kuin joku perus sittari tai Prisma Suomessa, siellä vaan oli kaksi kertaa enemmän ruokaa ja vähemmän muuta tavaraa. Liha-, kala- ja juustotiskit oli todella runsaat, Ranskassa kun ollaan.

Nutellaa ja suklaata ainakin löytyy... :D

Koska ranskalainen keittiö on mitä on, oon päättänyt ottaa itselleni yksinkertaisen säännön täksi vuodeksi: if you want it, eat it. Turha murehtia vaihtarikiloista ja laskea kaloreita. Mieluummin syön täällä hyvin ja urheilen vähän enemmän, jos pari kiloa tarttuu matkaan niin laihdutan sitten kun pääsen takaisin kotiin.

Bonjour la France

Lentokentältä:D Célestine, Louis, minä & Véronique

Mamin ja papin asunto :)

Célestine ja isoisä

Hostäiti Véronique ja miesystävä Louis

Isoäiti:)

Mua oltiin vastassa tollasen kyltin kanssa :)

Ensimmäiset päivät Ranskassa on nyt takana ja fiilikset katossa! Kun pääsin perjantaina koneesta Genevessä ja odotin matkalaukkuja olin melkein kirjaimellisesti pissat housuissa koska jännitti niin paljon. Olihan hostien tapaaminen aika jäätävää koska en ymmärtäny sanaakaan siitä mitä ne sano, mutta englannin, viittomakielen ja yhden Suomessa vaihdossa olleen tytön avulla siitä selvittiin :D.

Vastassa kentällä oli hostäiti Véronique, hostsisko Célestine ja Véroniquen miesystävä Louis. Paikalla oli myös ranskalaisten Rotary-klubien edustajia, koska meitä oli useampia vaihtareita saapumassa samaan aikaan. Vaikka en ymmärtänytkään paljoa kenenkään puheesta, kaikki oli tosi sydämmellisiä ja ystävällisiä ja tunsin oloni tyhmän lisäksi myös ihanan tervetulleeksi.

Lähettiin oman perheen kanssa parkkihalliin ja jatkettiin matkaa autolla Ranskaa kohti. Ajettiin suoraan Véroniquen vanhempien luo Annecyyn syömään. Matkaan kulu vaan noin 40min, tosi vähän!

Isovanhempien talo oli söpö rivitaloasunto, joka oli oikein ranskalaisen näköinen sekä sisältä että ulkoa! Isovanhemmat oli kanssa tosi mukavia. Syötiin takapihalla 30 asteen helteessä kevyt viiden ruokalajin LOUNAS. En ole ikinä syönyt edes viiden ruokalajin päivällistä, onneks sattui oleemaan nälkä... Ruokalistaan kuului alkusalaatti, pääruoka, juustolautanen, jugurttia, jäätelöä ja päälle kahvit. Ja joka väliin paljon patonkia! Paljon oli syömistä mutta oli myös hyvää! Varsinkin jätskit, parempia kun mitä Suomesta saa ikinä.

Ruuan jälkeen ajettiin mun tulevaan kotikaupunkiin, Aix-les-Bainsiin. Une petite ville, mais elle est belle. Asuntoa voi kuvailla samalla lauseella, pieni mutta kaunis. Suurena plussana lisäksi iso kattoterassi!

Loppupäivä otettiin rennosti, kierreltiin vähän kaupungilla, purin laukut ja vähän sisustin huonetta ja syötiin, tottakai. Illalla uni maittoi oikein makeasti, koska takana oli lyhyet yöunet ja päivä täynnä uusia kokemuksia.

"Aspi" on tommonen hyytelöjuttu, näyttää oudolta mut on oikestaan aika hyvää (:

Aamiainen on hyvin ranskalainen: croissant, pain au chocolat, hilloa ja espresso :D

Au revoir Finlande

APUA täällä sitä ollaan, helsinki-vantaan lentokentällä ja enää puoli tuntia niin suomi jää taakse vuodeksi! hullua. kaikki varmaan tietää sen tunteen, kun on odottanut jotain päivää tai tapahtumaa tosi pitkään ja hartaasti, ja sitten se vihdoinkin on siinä. Odotukset on tottakai korkealla, mutta samalla tuntuu epätodelliselta, onko tänään oikeasti se päivä jota on odotettu monta vuotta? 

No, tänään se on. Tunteet on ristiriitaiset. innostuneet, sekaiset, haikeat, iloiset, jännittyneet... päällimmäisenä kuitenkin suuuuri innostus! 

Oon nukkunu yöllä kaks tuntia, heräsin kolmelta ja lähettiin ajaan äidin, siskon ja koiran kanssa kentälle. Siellä käytiin baggage dropin jälkeen Starbucksissa aamukahvilla tädin ja serkun kanssa.  Ehin jopa näkeen joitain ranskattaria tässä, joilla lähtee ysin aikaan lento Pariisiin. 

Viimeset päivät oli tosi täynnä, näin paljon kavereita ja sukulaisia ja koitin hoitaa asioita valmiiksi lähtöä ajatellen. Monta mieltä voi olla siitä, sainko niitä kaikkia hoidettua (en) :D pääasia on kuitenkin, että tässä ollaan ja kaiken tarpeellisen pitäis olla mukana!

Oli hirveen vaikeeta ja outoa sanoa läheisille hyvästejä, kun en vielä itekkään tajua että oon vuoden pois! Vaikka ei ollu mitään tunteellisia ja sydäntäsärkeviä vikoja tapaamisia, oli silti ihana nähdä kaikkia :) 

Kirjottelin puhelimella niin antakaa anteeks jos on kirjotusvirheitä :D seuraava postaus tulee Ranskan maalta! Nyt jännittää ja ihan hirveeeesti !